RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan kokousten ajan ja paikan määrääminen sekä kokouskutsun toimittaminen
TARLTK 09.09.2021 § 33
156/00.02.02/2021
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva.fi; puh. 0400 135 003
Päätösesitys Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta päättää kokoontua tilintarkastajan tarkastuspäivien viimeisenä tarkastuspäivänä sekä muulloin tarvittaessa kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Esityslista lähetetään sähköisesti jäsenille viimeistään 4 päivää ennen kokousta.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti kokoontua erikseen sovittavina päivinä kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Päätettiin, että esityslista toimitetaan sähköisesti lautakunnan jäsenille viimeistään 4 päivää ennen kokousta.
Selostus Hallintosäännön 115 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön 116 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään toimielimen päättämällä tavalla jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus. Toimielinten esityslistat on lähetettävä viimeistään 4 päivää ennen kokousta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |