RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2021/Pykälä 238
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Yhteistyösopimus M&M Palvelut Oy v. 2022 |
M&M Palvelut Oy:n ja Juvan kunnan välinen yhteistyösopimus
KHALL 18.10.2021 § 238
169/00.04.02/2021
Valmistelija Kehittämispäällikkö Mika Kärki, puh. 0400 135 087
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan yhteistyösopimuksen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus M&M Palvelut Oy ehdottaa Juvan kunnalle yhteistyösopimusta Matkahuoltopalveluiden hoitamiseksi Juvalla. Yrittäjä perustelee tätä sillä, että Matkahuolto on tärkeä palvelu Juvan kunnan asukkaille ja yrityksille, sillä sen kautta paketteja toimitetaan yli 10 000 kappaletta vuosittain.
Lisäksi Matkahuolto on maassamme R-kioskien ohella ainoa taho poliisilaitoksien lisäksi, joka toimittaa passit ja henkilökortit Suomessa. Juvalla Matkahuolto on ainoa toimija, joka toimittaa passeja ja henkilökortteja.
Yrittäjä näkee, että Juvalle on tärkeää, että nämä palvelut säilyvät kunnassa ja pakettien toimitus ei jää yksin Postin varaan. Erityisesti ikääntyvälle väestölle on helpompaa hoitaa mm. passi- / henkilökorttiasiat kotikunnassaan kuin lähteä niitä hoitamaan ja hakemaan Mikkelistä tai Savonlinnasta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |