RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2021/Pykälä 233
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhtiökokousedustajan evästäminen ja konserniohjaus / Avant Niko Oy:n ylimääräinen yhtiökokous
KHALL 18.10.2021 § 233
197/00.03.01/2021
Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus evästää yhtiökokousedustajaa kokouksessa päätettävien asioiden osalta sekä antaa konserniohjausta valittavalle hallitukselle.
Päätös Hallintojohtaja Antti Kinnunen ilmoitti olevansa esteellinen asiassa Hän poistui kokouksesta yhteisöjäävinä (Hallintolaki 28 § 5. kohta) keskustelun ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä asian kohdalla toimi kunnanjohtaja Mervi Simoska.
Kunnanhallitus päätti evästää yhtiökokousedustajaa valitsemaan yhtiön uuteen hallitukseen neljä jäsentä: Jaakko Hänninen, Ari Rautio, Jukka Kaartinen ja Antti Kinnunen. Toimitusjohtajaksi esitetään Antti Kinnusta.
Selostus Avant Niko Oy:n on siirtymässä 100 % kunnan omistukseen. Samassa yhteydessä yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja irtisanoutuvat kauppakirjan ehtojen mukaisesti. Avant Niko Oy:stä tulee kunnan konserniyhtiö. Yhtiön vuokasopimus Salico Oy:n kanssa päättyy. Myös Juvan kunnan ja Salico Oy:n välinen osakassopimus yhtiön toiminnasta päättyy.
Hallintosäännön 11 § mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhaltija ja kunnanjohtaja sekä erikseen määrätyt muut viranhaltijat. Konserniohjeen mukaan kunnan tytäryhteisöjen tulee pyytää ohjeita merkittävien asioiden päätöksentekoa varten. Tällaisia asioita ovat mm.
- hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan valinta
- periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset
- huomattava velanotto ja/tai lainananto
Avant Niko Oy:n toiminta järjestellään uudestaan ylimääräisessä yhtiökokouksessa heti kun Juvan kunnan ja Salico Oy:n välinen osakekauppa on toteutettu. Yhtiön yhtiöjärjestyksen 5 § mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu yhdestä kahdeksaan varsinaista jäsentä. Varajäseniä hallitukseen voidaan tarvittaessa valita yhdestä neljään. Jos valitaan vähemmän kuin kolme jäsentä, on valittava yhdestä kolmeen varajäsentä. Yhtiöllä on ollut ennen neljä hallituksen jäsentä, joista kunta nimesi osakassopimuksen mukaisesti kaksi ja Salico Oy kaksi jäsentä.
Ylimääräisessä yhtiökokouksessa valitaan yhtiölle hallitus. Hallitus nimittää yhtiölle toimitusjohtajan, päättää vuokrasopimuksen hyväksymisestä uuden vuokralaisen kanssa sekä päättää yhtiön rahoitukseen liittyen uudesta velkakirjalainasta, jolle kunnanvaltuusto päätti myöntää kunnan takauksen 16.8.2021 § 53.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |