RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.10.2021/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Maa-ainestaksa , ehdotus 2022 |
Maa-ainesmaksutaksan tarkistaminen
YMPLTK 21.10.2021 § 29
189/02.05.00.00/2021
Valmistelija Ympäristösihteeri Pekka Sorjonen, pekka.sorjonen@juva.fi, puh. 040 508 3825
Päätösesitys Ympäristösihteeri Pekka Sorjonen:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle maa-ainestaksan hyväksymistä liitteen mukaisena. Uusi taksa astuisi voimaan 1.1.2022 ja samalla kumoutuu edellinen voimassa ollut taksa.
Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Kunta voi periä maksuja mm. maa-aineslupien käsittelystä ja val- vonnasta maa-aineslain 23 §:n sekä maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaisesti.
Juvan hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnanhallitus päättää maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista kunnanvaltuuston yleisperusteiden pohjalta.
Nyt Juvalla oleva taksa on ollut voimassa 1.2.2020 lähtien; taksaa on viimeisen noin 10 vuoden ajan tarkistettu kahden vuoden välein.
Maa-ainesmaksutaksassa määritellään kunnan perimät maksut mm. lupakäsittelylle, lupa-alueiden vuotuiselle valvonnalle, naapurikuulemiselle ja ylimääräisille valvonta- ja pakkotoimille. Viranomaistoiminnan lupa- ja valvontamaksuilla tulisi kattaa merkittävä osa kunnalle aiheutuvista kustannuksista.
Juvalla on tällä hetkellä voimassa noin 40 maa-aineslupaa, joista puolenkymmentä on ei-aktiivisessa tilassa tai ottamistoimintaa ei ole aloitettu. Vuosittain maa-aineslupia myönnetään muutamasta kappaleesta noin kymmeneen. Vuoden 2021 syyskuun loppuun mennessä lupia on myönnetty 6 kpl, lisäksi yksi on vireillä. Maa-ainesoton lupa- ja valvontamaksuista kertyy vuosittain tuloja yleensä 10 000 - 13 000 euroa, mutta vuosien välillä on suuriakin vaihteluita.
Maa-ainesottotoiminnassa volyymi on siirtynyt merkittävästi kalliokiviainekseen soran ja hiekan osuuden pienentyessä. Kalliokiven osuus hakemuksissa esitetyistä ottomääristä on 80 %:n luokkaa.
Esityslistan oheismateriaalina on hintatasojen vertailutaulukko, jossa on esitetty hinnat eräistä yleisimmistä taksakohdista. Mukana vertailussa ovat lähes kaikki Etelä-Savon kuntien ja kaupunkien taksat sekä muutama naapurimaakunnan kaupungin tai kunnan taksa. Juvan hinnoista taulukossa on nykyhinnat sekä punaisella ehdotukset maksuiksi vuoden 2022 alusta lähtien.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |