RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.11.2021/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunnan kokouskutsun toimittaminen, kokousaikataulu ja -paikka
KEVAL 16.11.2021 § 75
143/00.00.00.01/2021
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva.fi, puh. 0400 135 003
Päätösesitys Hallintosihteeri Heini Meinander:
Keskusvaalilautakunta päättää, että esityslistat toimitetaan jäsenille sähköisesti. Keskusvaalilautakunta merkitsee kokousaikataulun tiedokseen ja päättää, että kokoukset pidetään kunnanvirastolla kokoushuoneessa nro 301.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Hallintosäännön 115 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön 116 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään toimielimen päättämällä tavalla jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai
-velvollisuus. Toimielinten esityslistat on lähettävä viimeistään 4 päivää ennen kokousta.
Keskusvaalilautakunnan varsinaiset kokoukset on määritelty oikeusministeriön toimesta.
Keskusvaalilautakunnan kokoukset aluevaaleissa 2022 ovat seuraavat:
Perjantai 21.1.2022 klo 19
Ennakkoäänten tarkastaminen
Sunnuntai 23.1.2022 aikaisintaan klo 15
Ennakkoäänten laskeminen
Maanantai 24.1.2022 klo 10
Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta
Keskiviikko 26.1.2022 klo 9
Äänten vahvistaminen
Tarvittaessa voidaan pitää muitakin kokouksia ja tarkistaa joitakin kellonaikoja.
Keskusvaalilautakunnan kokoushuoneena on kuntavaaleja 2021 lukuun ottamatta aiemmin ollut kunnanviraston kokoushuone 301.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |