RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty10.juva.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastuspalveluiden jatkaminen optiolla
TARLTK 09.09.2021 § 36
158/00.03.00/2021
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva, puh. 0400 135 003
Päätösesitys Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se jatkaa tilintarkastuspalvelujen hankintaa BDO Audiator Oy:ltä 31.8.2018 allekirjoitettuun sopimukseen sisältyvien vuosien 2022 - 2023 optiolausekkeen mukaisesti eli 31.12.2023 saakka.
Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Merkittiin, että tilintarkastaja Heidi Rimpilä (palvelussuhdejäävi) poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Selostus Tilintarkastuspalvelujen ostosta BDO Audiator Oy:ltä 31.8.2021 allekirjoitettu sopimus on voimassa 31.12.2021 saakka. Tilintarkastajan toimikausi päättyy kuitenkin vasta sitten, kun vuoden 2021 tilinpäätöksestä on annettu tilintarkastuskertomus ja tilinpäätös on hyväksytty.
Sopimukseen sisältyy optio vuosille 2022 - 2023, jolla Juvan kunta voi jatkaa tilintarkastuspalvelujen hankintaa BDO Audiator Oy:ltä seuraavat kaksi vuotta ilman kilpailutusta. Mikäli optio käytetään hyväksi, jatketaan tilintarkastuspalvelujen hankintasopimusta 31.12.2023 saakka.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |